.Help me dress for my high school prom.

Oon tässä pohdiskellu, että pitäis mahollisesti raahautua Kotkaan ettimään kankaita vanhojenpukuun. Suunnitelma on ollu valmiina jo syksystä asti, mut jotenki ompelutyö ei oo startannu.

Ja sitte ku hetki sitte tsekkailin uusii blogipäivityksii nii törmäsin parin mutkan kautta tähän:



Ja nyt sit tuntuu et mekkosuunnitelmat meni uusiks. Toi ois ihan täy-del-li-nen. Ainoo ongelma on, et tilauspäätös pitäis ensinnäki tehä maanantaihin mennessä, koska ennakkotilausaika loppuu sillon. Ja toinen ongelma on, et toi mekko ei välttämättä ehtis tansseihin mennessä Suomee asti.

Pommitan nyt tota myyjää kysymyksil, pitää vaa toivoo et vastaukset on mieleisii.

Mä oon uneksinu (melkeen kirjaimellisesti) puol elämääni Limingan taidekoulussa opiskelemisesta. Niin monet mun ihailemista taiteilijoista ja sarjakuvapiirtäjistä on sieltä valmistuneita, oon halunnu nousta niiden joukkoon. Ja Liminka vaikuttaa ihan ultramahtavalta paikalta muutenkin.

Alkuperänen tavote oli, että olisin lähteny sinne heti peruskoulusta. Turha varmaan mainita, että homma epäonnistu. Olisin ollu lukukauden alkaessa liian nuori sinne, en ois saanu mitään tukia ja syy numero uno oli tietenkin vanhempien vastahakosuus. Olin siis kiltti tyttö ja suostuin menemään kolmeks vuodeksi lukioon istumaan tyhjänpanttina.

Siitä asti kun tajusin, etten pääsis Liminkaan vielä yläasteen jälkeen, aloin elätellä toiveita pohjoiseen lähtemisestä sitten, kun olis ylioppilaslakki päässä, vaikka mutsi ei oikeen vieläkään innostunu ajatuksesta. Sarjakuvapiirtäjän koulutus ei vastaa sen näkemystä hyödyllisyydestä. Viimiset pari vuotta oon miettiny asiaa hiljaa pääni sisällä.

Ihan tossa hetki sitten pohdiskelin taas asiaa ja tein vähä laskutoimituksii: Lukuvuosimaksut, opintoraha, asumislisä... Mun saamat tuet kattais Limingassa asumisen, opiskelemisen ja ruuat melkeen kokonaan. Mutsi tuli kattomaan mitä puuhailin ja selitin koko asian sille.

Se ei tyrmänny mun ajatusta täysin.

Jos hyvin käy, niin reilun puolentoista vuoden päästä mun koulu näyttää tältä:

♥

Poupée de CIRE, poupée de son

Kovin moni tätä lukevista ei ole varmaan tutustunut tarkemmin Poupeegirlin ihmeelliseen maailmaan. Se on japanilainen (ylläripylläri) tytöille suunnattu netti"peli" jonne voi postata valokuvia oman vaatekaappinsa sisällöstä, selailla ja kommentoida muiden vaatteita ja mikä tärkeintä, ansaita näin poupeevaluuttaa eli ribboneita oman pupensa pukemista varten.
Ja arvatkaa vain kuka on koukussa. Tuossa vasemmalla olevassa sinisessä lootassa roikuskelee tämän tytön pupe, vaihdan asua suurinpiirtein päivittäin joten siitä vain stalkkaamaan ja klikkailemaan ketä kiinnostaa 8D

.Wide opened torsos, members isolated.

En tee sitä tahallaan, mut viimeaikoina oon alkanu välttää ihmisiä. Sulkeutunu kuoreeni. Sellanen fiilis et mielummin istun kotona lukemassa tai neulomassa ku lähen kavereiden kanssa bilettämään tai tekemään mitään muutakaan.


Se on sellanen tosi itsekäs tunne. Ajatukset kaikuu pään sisällä, ei ees halua ulos.
Kukaan ei kuitenkaan ymmärrä, eikö yksin ole siis parempi?
Todellisuus muuttuu taas uneksi ja unet leijuu käsinkosketeltavan todellisina kaikkialla näkökentässä.
Reality is truly loathsome to you.

.I'll take you window shopping just to feed you appetite.

Eksyin tänään moribrändi Wonder Rocketin sivuille, kiitos Sonjan jonka kanssa jutustelin japanintunnilla. Rocketista innostuneena aloin selailla muidenkin vaatemerkkien sivuja, joten tässä teille täysin turha (ja megalomaanisen massiivinen!) ikkunashoppailupostaus! Vinkvink joululahjoja eikös juu?
(Kuvat suurentuvat klikkailemalla)

Ensin löydöt wonder Rocketista:





Henkselit=Instant awesome.






Sitten jatketaan muutamalla löydöllä Wclosetista:


Miksi Suomesta on lähes mahdotonta löytää kivanmallisia lappuhaalareita? Do want yes.





En yleensä perusta aidosta turkiksesta, mutta kaksi ylläolevaa saisivat minut laistamaan tavoistani♥

Kuvia alkaa olla jo niin paljon, että linkkailen tähän vain muutaman brändin ja menen sitten pois.
Earth & music ecology
Te chichi
Dodostyle
SM2

Enpäs mennytkään vielä. Löysin nimittäin eilen kaapistani jonkin äitin vanhan laukun 60-70-luvulta ja päätin, että siitä tulisi ihan pienellä muokkauksella kovinkin kivaisa. Tässä lopputulos:

Ympärilläni muutos on tapahtumassa. Syttyvästä energiasta on tullut inspiraationi .

Otsikko ehkä kertookin jotain. Olen siis muuttamassa blogini ulkoasua täydellisesti (nimikin saattaa vaihtua matkan varrella) koska löysin jotain, mikä kosketti tätä pientä sydäntä syvästi.



Tyyli. Elämäntapa. Ideologia. Mori girl. Natural kei. Olen ihaillut tyyliä jo jonkin aikaa, mutta viimepäivinä olen eksynyt tuntikausiksi selailemaan kuvia, lukemaan artikkeleita ja kuuntelemaan Poponyansin musiikkia. Jälleen kerran tätä tyttöä viedään ja lujaa. Saa nyt nähdä tuleeko tästä(kään) tyylikokeilusta mitään, mutta innostus on ainakin kova.


Ja asiasta poiketen, huomenaamulla olisi lähtö Helsinkiin, nukkeilemaan ja lagaamaan Marikin kanssa♥ Loppulomasta tulee vielä kiva.

"Sehän on heinäsirkka!"

Kino Haminassa pyöri tänään ilmaisnäytöksenä Hayao Miyazakin Ponyo rantakalliolla. Kun herran muut työt ovat olleet aina sydäntä lähellä, niin pitihän tämäkin sitten käydä Jassun ja Linnean kanssa katsastamassa.

Ja ihan loistava pätkähän tämä Ponyo oli, ihan niin kuin odotinkin. Nauratti kamalasti ja välillä itkettikin, johtui tosin vain söpöyden yliannostuksesta.
Taidettiin olla muuten yleisön vanhimmat ilman lapsia paikalle saapuneet. Hehe.

Seventeen forever?

Tänään musta tuli seitsämäntoistavuotias. Ei enää matkustamista junioritaksalla. Ei enää lapsilisää. Ei vielä lupaa ostaa alkoholia ja tupakkaa. Ei vielä ajokorttia. Ei ihan vielä vapautta.

Taitaa olla aika turha ikä. Silti ihmiset onnittelee. Hassua.

Mut eipä mitään, vuosien täyttäminen on aina loistava tekosyy hiukka irrotella ja viettää laatuaikaa mahtavien ihmisten seurassa. Etenkin kun on ystävä, joka on täyttänyt kahdeksantoista samalla viikolla. Tuplasyy juhlia. Tuplamahtava meno.

Huomenna siis luvassa:

.Start a fight, prove you're alive.

Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että elämä lipsuu mun ulottumattomiin. Kaikki sulaa yheks helvetin puuroks eikä päivä erotu toisesta ollenkaan.

Unet on mun ainoo energianlähde.
Sun kasvot kummittelee siellä yhä.
Kiitos ja näkemiin.

En tiedä muuta kun et suhteis ei oo turvaverkkoa ja kun sä putoot, niin sä putoot maahan asti, ja jos sä tiput korkeelta, se sattuu saatanasti

Mulla on sellainen sydän, joka hakkaa hirveän kovaa jo pienestä kohteliaasta sanasta tai huomaavaisesta eleestä. Mä en osaa elää päivääkään ilman sitä säälittävää sykettä.

Haluaisin osata. Haluaisin olla tunteeton ämmä joka osais nauraa ihmisten huomionosotuksille ja yrityksille ja kadota toisen elämästä vailla mitään tunnontuskia. Joka ei kiintyis keneenkään niin paljon, ettei vois lähteä millon vaan.


Mä en halua että mun sydämeen sattuis aina uudetsaan ja uudestaan.

Mut siitä huolimatta mun sydämen pohjalla polttelee yks ainoa toive.

Voi ennustukset pettää, pisaroihin kasvot häviää.

Tara ennusti tänää mun kädestä. Hymyilytti.

Tässä vähä tekstiä miun käsistä:
-On kolme ihmistä, joita en tuu unohtaan ikinä.
-Mul on nyt jo ollu kaks suhdetta, joita en tuu unohtaan ikinä.
-Mun rakkauselämästä tulee onnellinen(?), mut mun sydän on ailahtelevainen.
-Saan kolme lasta, joista ainaki yks on poika ja yks on tyttö. Yhen sukupuoli oli sit vähä epäselvä.
-Kolmenkympin jälkee miul on paljon lyhyitä suhteita, joista kaks on vähä vakavampia. Vähä vanhemmalla iällä löydän kuitenki jonkun, jonka kanssa oon kuolemaan asti.
-Jos mulla on tarpeeks vahva tahto, elän tosi vanhaks. Jos kuitenki luovutan, tauti kaataa miut

Fatalismi on aina kiehtonu mua jossain määrin ja tykkään lukee horoskooppei ja ennustuksii, mut uskon silti, ettei kaikkee täs elämässä oo ennalta määrätty. Toisinaa taas ois helpointa vaan heittäytyy ja ottaa vastaan mitä elämä tuo tullessaan. Mä en oo taistelija.

Ethän sä voi mua jättää yksin sateeseen.

Asiat ei aina mee niiku suunniteltiin. Jokainen ei saa onnellista loppua sadulleen. Tihkusade jatkuu viikkokausia paahtavasta helteestä välittämättä.



Kaikesta huolimatta



Maailma mun ympärillä



Ei luhistu



Vielä.

You confuse me in a way that I've never known

Tää alkaa karata käsistä. Tarvin vastauksia.



Ei tää mun unissa menny näin.

.Tää maailma on sulle täysin rajaton.

Mä aion lentää tuulen mukana.

A Place Called Hate

Tuli sellanen olo, että pakko saada muutama ajatus ulos päästä. Anteeksi.



Vuosikaudet oon ajatellu, et haluun pois tästä kaupungista. Mahollisimman kauas.

Jokaista hyvää ja ihanaa muistoa kohden näillä kaduilla oottaa kolme huonoa ja ahdistavaa.

Ihmiset täällä ei välitä miusta, enkä mie välitä niistä. Ne, joita jäisin oikeasti ikävöimään, voi laskea yhden käden sormilla. Ja niihin kaikkiin olen tutustunut viimeisen seitsämän kuukauden aikana. Niitä, jotka jäisi ikävöimään miuta, on vielä vähemmän. Tää paikka on niin ontto ja pinnallinen.



Muualla on paljon enemmän ihmisiä, joista välitän. Muualla voisin ehkä hengittää vapaammin.

I travel
All around the city
Go in and out of
Locomotives
All alone

There's no-one here
And people everywhere
Crying 'cause I need you
Crying I can feel you
Crying 'cause I need you
Crying 'cause I care.

It's a hot day
And I'm dressed lightly
I move carefully
Through the crowd
Here everyone
Is so vulnerable
And I'm as well

There's no-one here
And people everywhere
Crying 'cause I need you
Crying I can feel you
Crying 'cause I need you
Crying 'cause I care

Only if a ship would sail in
Or just someone came
And knocked at my door
Or just, or just something

Crying 'cause I need you
Crying I can feel you
Crying 'cause I need you
Crying 'cause I care

Huomaat että elämä on yhä kannattavaa, jos vain hymyilet

Tykkään hymyillä. Tykkään siitä että ihmiset hymyilee. Mulle, jollekkin toiselle, ei kenellekään. Kunhan vaan hymyilee. Se on kaunein ilme, minkä kenenkään kasvoille voi maalata ja se leviää, tarttuu, muuttuu epidemiaksi.



Nauru on myös kaunista, melkee ku musiikkia. Ja vaikka kaikki nauraa omalla tavallaa, eri äänellä, eri melodiaa, ne kaikki naurut on yhtä kauniita.



Tänään oli hyvä päivä.

Teen nyt heti perään toisen merkinnän, koska minun on ihan pakko saada esitellä ÄLTSIN HIENOA penaalia, jonka ostin tänään.







Kuolin henkisesti kun Ronja nykäisi tämän esiin Suomalaisen Kirjakaupan alekorista. Se on vain niin täydellinen♥