Seventeen forever?

Tänään musta tuli seitsämäntoistavuotias. Ei enää matkustamista junioritaksalla. Ei enää lapsilisää. Ei vielä lupaa ostaa alkoholia ja tupakkaa. Ei vielä ajokorttia. Ei ihan vielä vapautta.

Taitaa olla aika turha ikä. Silti ihmiset onnittelee. Hassua.

Mut eipä mitään, vuosien täyttäminen on aina loistava tekosyy hiukka irrotella ja viettää laatuaikaa mahtavien ihmisten seurassa. Etenkin kun on ystävä, joka on täyttänyt kahdeksantoista samalla viikolla. Tuplasyy juhlia. Tuplamahtava meno.

Huomenna siis luvassa:

.Start a fight, prove you're alive.

Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että elämä lipsuu mun ulottumattomiin. Kaikki sulaa yheks helvetin puuroks eikä päivä erotu toisesta ollenkaan.

Unet on mun ainoo energianlähde.
Sun kasvot kummittelee siellä yhä.
Kiitos ja näkemiin.

En tiedä muuta kun et suhteis ei oo turvaverkkoa ja kun sä putoot, niin sä putoot maahan asti, ja jos sä tiput korkeelta, se sattuu saatanasti

Mulla on sellainen sydän, joka hakkaa hirveän kovaa jo pienestä kohteliaasta sanasta tai huomaavaisesta eleestä. Mä en osaa elää päivääkään ilman sitä säälittävää sykettä.

Haluaisin osata. Haluaisin olla tunteeton ämmä joka osais nauraa ihmisten huomionosotuksille ja yrityksille ja kadota toisen elämästä vailla mitään tunnontuskia. Joka ei kiintyis keneenkään niin paljon, ettei vois lähteä millon vaan.


Mä en halua että mun sydämeen sattuis aina uudetsaan ja uudestaan.

Mut siitä huolimatta mun sydämen pohjalla polttelee yks ainoa toive.